Allroad  Tour 2000 Guhtur

Juttu on alunperin julkaistu Bikessä (8/00) ja julkaistaan tässä Biken luvalla.

"Tuommosilla pyörillä tänne lähteneet! Vaan mahattepa nyt olla hukassa!": taivastelee ukko torppansa pihamaalta pitäessämme ajotaukoa jossain Moskuvaarassa. Savi-Marko vilkaisee satelliittipaikannintaan DR 650:n tangossa ja naurahtaa meille: "Eipä maheta olla. Reittipiste 217, leveys 67 astetta 36 minuuttia 25,4 sekuntia, pituus 27 astetta 06 minuuttia 59,7 sekuntia." Mahtoiko tuota Moskuvaaran ukkokaan tarkemmin tietää?

Allroad Tour 2000 Guhtur tullaan muistamaan tähän astisista Toureista raskaimpana. Syynä tähän olivat luonnonvoimat, eivät niinkään reissun aikana vaan paremminkin niiden aikaansaannokset edeltävänä talvena ja keväänä. Ne olisivat luultavasti jääneet huomaamatta, mikäli reissu olisi ajettu tavanomaiseen aikaan elokuun alussa. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää allroadia ja työesteiden takia kalenteri kävi nyt ainoaa järjestäjille mahdollista ajankohtaa kahta kuukautta aikaisemmalla.

Tiedettiin, että edeltävä talvi oli pohjoisessa kovaluminen ja sulamisvesien lisäksi kesäkuussa satoi paljon. Lapin järvissä vedenkorkeus oli keväällä vuosituhannen ennätyslukemissa. Sekin tiedettiin, että järjestävän tiimin reittimestari oli toukokuun tiedustelumatkallaan sekä uponnut DR800:nsa kanssa syvälle että rikkonut takaiskunvaimentimensa tiestä kavalasti esille huuhtoutuneeseen ojarumpuun. Loput voidaan kertoa vasta nyt, kun paksujen enduroiden renkaiden jäljet ovat hävinneet Kainuun ja Itä-Lapin metsäautoteiltä. Allroad Tourin edetessä kuusi tai seitsemän miehisinä partioina on täydellisen matkaraportin kirjoittaminen mahdotonta ja on pitkälti tyydyttävä kirjoittajan kokemuksiin oman ryhmänsä mukana. Silti uskon, että tämän kirjoituksen valossa saa Allroad Tour 2000 Guhturista melko totuudenmukaisen käsityksen.

Allroad Tour 2000 Guhturin kokonaisosallistujamäärä oli 43 henkeä koostuen kymmenhenkisestä järjestävästä tiimistä, 38 pyörästä ja kolmesta huoltoautosta. Suomalaisten lisäksi edustettuina olivat Ruotsi kuudella kuljettajalla, Israel kahdella kuljettajalla sekä Eesti yhdellä miehellä huoltojoukkueessa. Allroad Tourin kirjoittamattoman lain mukaisesti pyörät oli ajettu lähtöpaikalle eikä kuljetettu esimerkiksi trailerissa auton perässä. Ajettavaksi suunnitellun reitin kokonaispituus oli noin 1600 kilmetriä ja asfaltin osuus siitä 21 %. Omakustannusperiaatteella toteutettuna matkan yhteisen kustannukset olivat 480 markkaa osallistujaa kohti.

Matka alkoi lauantaina 17.6. Ämmänsaaren Teboil-huoltamo Turjanhovista. Suurin osa kuskeista oli saapunut paikalle jo perjantaina ja viettänyt yönsä läheiseen hiihtokeskukseen järjestetyissä tiloissa. Aamupäivä kului muihin tutustuessa sekä aamiaisen ja viimeisten huoltotoimien parissa. Moneen pyörään näkyi vaihdettavan alle nappularenkaat, liekö huhut pehmeistä reiteistä vaikuttaneet asiaan. Nyt jälkikäteen on hyvä todeta, että karkeat renkaat osoittautuivat viisaaksi valinnaksi sekä matkan etenemisen että oman ajoturvallisuuden kannalta. Renkaiden vaihdon harjoittelu kaikessa rauhassa huoltoaseman asfalttipihalla tai käytössä olleen rengaskoneen avulla ei sittenkään ollut niin kovin hankalaa verrattuna renkaan paikkaukseen keskiyöllä suonlaidassa sääskien, mäkäräisten ja polttiaisten pitäessä tiiviisti seuraa, mutta tästä lisää jäljempänä. Mainittakoon myös, että pohjoisessa oli alkukesällä laskettu sääskiä viisinkertaisesti normaaliin verrattuna.

Päivä 0. Suomussalmelta Hossaan (137 km) - 136 km Allroadia ja 1 km Offroadia 

Päivä 1. Hossasta Seipäjärvelle (370 km) - Pizzaa ja moskiitoilla maustettua lohisoppaa 

Päivät 2-4. Seipäjärveltä Uusijoelle (390 km) - Pomokairan kiertoa, jokien ylityksiä ja löylynheittokilpailuja

Päivä 5. Uusijoelta Oulankajoelle (480 km) - Ajamaan tänne tultiin eikä nukkumaan!

Päivä 6. Oulankajoelta Hossaan (210 km) - Juhannustahan tänne on tultu juhlimaan eikä nukkumaan!

Ajoa partioissa eli 37 pyörää läpi kairojen

GPS-suunnistus - Hienostunut tapa eksyä?

Vuokrapyörällä Allroad Tourille, onnistuuko?
 
 

Allroad Tour kotisivulle