Pian saavuttiin reitin ensimmäiselle “kartan mustalle viivalle“, joka kiemurteli 31 kilometrin pituisena vaarojen välissä. Täydellä tankilla on huoletonta ajella asfalttiviidakossa, sitä vastoin täydellä tankilla pehmeällä uralla koivuviidakossa sai olla tarkkana. Täällä huomasi, mikä ero on ns. katuendurorenkaan ja nappularenkaan välillä. Liukkaalla takarenkaalla pito katosi vähän väliä ja pyörä lipsahti helposti poikittain. Eturenkaan pitoa taas tarvittiin haettaessa parasta ajouraa tiehen syvälle painuneiden maastoauton jälkien seasta. Mitään suuria vaikeuksia ei kenelläkään vielä näyttänyt olevan. Posiolla vanha tuttu Pizzeria Sorrento oli mukava näky (Allroad Tour 1999 Kairilla Sorrentoon tunki 30 nälkäistä motoristia yhtäaikaa ja tämän havaittuaan kokki singahti samantien keittiön ikkunasta pihalle. Hänet saatiin onneksi nopeasti kiinni).

Metvurstipizzaa lähdettiin sulattamaan tien päälle. Kemijoki ylitettiin komeasti siltaa pitkin ja jatkettiin sen jälkeen pikkutietä Kemijärvelle ja sieltä selkeää reittiä Seipäjärven leiripaikalle telttojen pystytykseen ja muonamestari Kassun lohikeitolle. Kuuma keitto houkutteli myös sääskiä ja laskin omalta lautaseltani niitä 11 kappaletta, saattoipa jokunen jäädä huomaamattakin. Seipäjärvellä oltiin vuokrattu paikalliselta lomapaikan pitäjältä sauna, jossa jo Israelilaisetkin alkoivat pikku hiljaa oppia löylynheiton alkeet. Järveen ei heitä vielä tässä vaiheessa saatu.