Eikö moottoripyöräreissu ole silloin onnistunut, kun vajaassa viikossa unohtaa pankkikorttinsa tunnusluvun. Näin tapahtui kirjoittajalle Pelkosenniemellä, eikä Allroad Tour 1999 KAIRI ollut silloin vielä edes kokonaan ajettu. Minkälainen matka sitten vaaditaan tunnusluvun unohtumiseen, siitä voit nyt lukea 22 ison matkaenduron nostaman pölyn laskeuduttua Koillis-Lapin metsäteillä.

Vaikka reissusta tekevätkin Allroad Tourin kaikki osallistujat yhdessä, oli joidenkin silti tehtävä hieman esivalmisteluja. Ensimmäinen sähköpostitiedote tulevasta matkasta oli päivätty 11.12.1998 klo 02.25. Joulukuun aikana sähköposti lauloi asiasta myös www:ssä esiintyville endurokerhoille ja alan postituslistoille. Reissun mahdollistamiseksi neuvoteltiin huolto- ja varustekuviot mallilleen Rukan, Allright Oy:n, Oy Teboil Ab:n, Suomussalmen Teboil Turjanhovin, Metsähallituksen Villi Pohjolan, S-Market Suomussalmen, Huittisten Lihapojat Oy:n ja Hands Up Oy:n kanssa. Pieni porukka vietti mm. päivän MP99-messuilla näissä merkeissä. Ilmoittautumislista oli täynnä maaliskuun lopussa. Lopulliseksi kokoonpanoksi muodostui kuuden hengen huoltoryhmä kolmella autolla ja trailerilla, 13 kotimaista, yksi ruotsalainen,  kuusi tanskalaista Ténéré Klub Danmarkista ja kaksi israelilaista motoristia. Israelilaisille hoidettiin toiveiden mukaiset pyörät alle Suomesta, josta kiitokset MC-Dealerille Pietarsaareen. Muut olivat liikkeellä omilla pyörillään, jotka reissun hengen mukaisesti oli tuotu lähtöpaikalle ajamalla. 

Elokuun 6.-7. päivien aikana kokoonnuttiin Suomussalmelle. Koska pikitiematkalla ei välttämättä karkeita renkaita tarvittu oli Teboil Turjanhovissa mahdollisuus vaihtaa paremmin maastoajoon soveltuvat kumit alle. Tätä mahdollisuutta monet käyttivätkin tuomalla vaihtorenkaat mukanaan tai käyttämällä ennakkoon tilattua rengasta All Rightin huoltopaketista. Kuluneet renkaat eivät matkalle lähtöä estäneet, mutta hyvällä pidolla on ajaminen hauskempaa ja ennen kaikkea turvallisempaa. Vasta majoituksessa tarvittavat tavarat lastattiin huoltoautoihin pyörien pitämiseksi kevyinä. Tämä oli palvelus ajonautinnolle, tarkoitushan oli huolellisesti vältellä päällystettyjä teitä.

Starttipäivänä sunnuntaina paistoi aurinko luoden mukavan lähtötunnelman. Suunnitelmana oli siirtyä itärajan pinnassa Oulankajoen kanjonille yöksi. Lähtöseremonioiden jälkeen koko joukko lähti matkaan yhtenä letkana, jonka eteneminen onkin helpommin sanottua kuin tehtyä. Opasteettomat pikkuristeykset, kuskien erilainen ajokokemus ja pienet tekniikkamurheet venyttivät porukan niin pitkälle matkalle, että etu- ja perämiehen välille mahtui jopa erilainen säätila. Lapin tiestö näytti iltapäivällä kyntensä Kirkkonummen miehelle, etupyörä lipsahti alta ja BMW 650F:n kello pysähtyi näyttämään aikaa 15.58. Lääkintämies Juha Romppasen hoidossa miestä käytettiin Kuusamon terveyskeskuksessa, josta reissun nestori seuraavana päivänä palasi käsi kantositeessä hoitelemaan matkan loppuun huollon mukana. Tässä asennetta malliksi kenelle tahansa. Solisluu paranee toivottavasti hyvää tahtia. Lähtöpäivänä matkaa kertyi 340 km, jota taukoineen ja sattumuksineen taitettiin yhdeksisen tuntia. Illalla leirissä maistui Kaltion Kassun lohikeitto ja saunan löylyissä puitiin mutkat ja mäet uusiksi. Yöllä oli joitakin pakkasasteita ja kaminat hyvään tarpeeseen kahdessa isossa teltassa. 

Aamurutiineihin kuului pahaäänisellä kalistimella suoritetun herätyksen jälkeen puuroa hillolla, leipää, juustoa, metwurstia sekä mehua, teetä tai kahvia. Sitten leirin purku ja suunta napapiirin yli Sallan ja Saijan kautta Tuntsalle. Tuntsajoki ottaa vetensä Suomenkin puolelta, mutta virtaa pääosin Venäjällä. Tuntsan alueella rajan molemmin puolin raivosivat 1960-1961 valtavat metsäpalot; niiden ja seuranneen puunkorjuun eli nokisavotoiden jäljet ovat yhä nähtävissä maastossa. Seudun laaja metsäautotieverkosto on suurelta osin savotoiden perua. Täällä riittää pölyävää tietä enduroaktivistille ja Tuntsalla vietettiinkin kaksi yötä. Päivä oli mahdollista viettää menohalujen mukaan pyörällä polkuja koluten, patikoiden läheisillä tuntureilla tai kalastelemalla. Väsymyksen yllättäessä mikään ei estänyt vaikkapa vetämästä teltassa sikeitä. Paikan luonnetta kuvaa hyvin Erez Melamedin, toisen miehemme Tel Avivista tokaisu: "You know guys, this is a paradise". Paratiisissa pystyi myös muotoilemaan bensatankkia pienemmäksi, kuten Tanskan Tenere Klubin il Presidente Henrik Jespersen päätti tehdä. Ensimmäisenä iltana huolto yllätti pölyiset soravirtuoosit taikomalla ylimääräisestä teltasta saunan. Läheltä oli löytynyt maahan kuopattuna vanha, mutta ehjä kiuas, johon kivet saatiin joen rannasta. Sissisauna yhdistettynä uintiin noin 5 asteisessa Tuntsajoessa jäi varmasti mieleen. Esimerkiksi Välimeressä vesi on kuulemma vähän lämpimämpää. 

Seuraava siirtyminen Martin ja Tulppion kautta Ylä-Kairille tehtiin jakamalla porukka neljään ryhmään. Pienemmällä ryhmällä artistien eteneminen samanaikaisesti samaan suuntaan olisi varmempaa. Matkalle sattui pätkiä, joiden kunnosta ei kenelläkään ollut tietoa. Esimerkiksi jokien ylitykset kuului asioihin, joita ei varmuudella voitu selvittää reitin suunnitteluvaiheessa. Talvesta ja keväästä riippuen saattoi ennen tien yhdistävä silta olla nyt keskellä suota kymmenen metriä alempana jokea tai tiukan mutkan takaa paljastuva ajamalla ylitettävä puro olla pelkkää isoa kivenlohkaretta tulvavesien ollessa huuhtonut hienomman aineksen mennessään. Liikaa ei siis kannattanut intoilla. Toisen ylityspaikan etsiminen tekee yleensä kymmenien kilometrien lisän alkuperäiseen reittiin. Pienitankkisella pyörällä varabensiinin kuljettaminen kanisterissa on jo muutenkin suositeltavaa ja näiden tilanteiden varalta pakollista. Vaatimuslistaan kuuluisi oikeastaan 20 litran tankki. Se mahdollistaa +300 kilometrin toimintasäteen, jolloin voi keskittyä muuhunkin kuin bensahuoltoon. Pisimmät omien bensojen varassa tehdyt päivämatkat olivat tätä luokkaa.

Ylä-Kairilla oli Metsähallituksen Villin Pohjolan kautta majoitustilaksi varattu entinen savottakämppä. Ajoitus osui kohdalleen, sillä illalla sää kääntyi pilviseksi ja yötä kohti alkoi sataa tihuuttaa. Itse asiassa sadetta jopa toivoi , kuurot vain sitoisivat pyörien nostaman hienon pölyn, jota muuten tunkee joka paikkaan. Varsinkin jonon hännillä ajaneet miehet muistuttivat lähinnä Ulvovia Mylläreitä. Nyt taivas oli tasaisen harmaa ja vettä saattaisi tulla pitempäänkin. Se tietäisi liejua. Seuraava aamu valkeni harmaana ja sateisena. Säistä piittaamatta pyörät häipyivät seutuja tutkimaan, joku nautiskelemaan Kemihaaran rantatielle, joku Tulppioon veturia ja legendaarista Tulppion Tiskoa katsomaan. Huhuna kiertää tieto, jonka mukaan leiriltäkin olisi iltayöstä käväisty Tiskon oven takana - toteamassa paikka suljetuksi (matkaa tuli yhteen suuntaan 70 kilometriä...).

Vettä satoi koko päivän. Kuraisia kuskeja ilmestyi vähän väliä kaivolle kamppeitaan pesemään. Mikäli ajohaluja liejussa ei ollut, voi päivän viettää Kairijoella meloen. Villi Pohjola oli järjestänyt majapaikkaan Tourilaisten käyttöön kolme kanoottia. Meloessa joutuivat aivan uudet lihakset töihin, joka olikin virkistävää satulassa istumisen jälkeen. Illan kohokohtiin kuului jo perinteeksi muodostunut muurinpohjalettujen paistaminen. Hyvin hiillostetun makkaran kanssa ja koko hoito parilla oluella alas huuhdottuna olo oli auvoinen eikä unta tarvinnut odotella. Merkille pantiin veturimies Joensuusta, joka makuupussin vetoketjua sulkiessaan alkoi jo puolivälissä kuorsaamaan.

Raskaan pyörän ajaminen sateen liottamalla hiekkatiellä ei ole kaikkein vaivattominta. Tukkirekkojen painamat saviset urat saattoivat siepata suunnitellulta ajolinjalta aika hätäisesti, kuten israelilainen Shachar Lupokin varmasti hyvin muistaa. Näissä oloissa renkaiden merkitys on ensiarvoinen ja nappularenkaat alle vaihtaneet tuskin katuivat valintaansa. Lisämausteena etupyörästä lentävä lieju söi takajarrupaloja todella nopeasti. Ainakin kahdesta pyörästä takajarrupalat hävisivät totaalisesti. Myös ketjujen kuntoa oli jatkuvasti tarkkailtava, mikään voiteluaine kun ei tuntunut niissä kauaa pysyvän. Hiekkateillä moottoripyörällä liikkuville tämä on arkipäivää ja kulutusosat nimensä mukaisia. 

Allroad Tourille osallistui kattava valikoima matkaenduroita. Vuosimallit vaihtelivat välillä 1983 (Yamaha XT550) - 1998 (BMW650 F) ja sylinteritilavuudet 500 cc (Kawa KLE) - 1100 cc (BMW RGS). Useilla pyörillä oli kilometrejä runsaastikin takana, mutta näki, että niitä oli myös huollettu. Oman ja myös kaverin pyörän kunnon tarkkailua ja pieniä huoltotoimia tehtiin koko ajan. Kotona oli tarkistettu itsestään selvimmät paikat, jarrut, ketjut, renkaat, akku ja vaihdettu "no-ehkä-toi-vielä-tän-reissun-kestää" osat suosiolla uusiin. Metsässä huoltotoimet olivat pakostakin enemmän ja vähemmän soveltavia, mitä nyt ruuvi- ja mutterivalikoiman, nippusiteiden ja roudariteipin avulla pystyttiin improvisoimaan. Huoltomekaanikko Kimmo Karttimo olisi tarvittaessa veistänyt uuden pakoventtiilin vaikka visakoivusta, sen sijaan CDI-boksi olisi ollut jo vaikeampi askarrella. Jänkhälle järjestää ennemmin kuukiven kuin vaikkapa Teneren syttyboksin. Paitsi pyörä, myös kuski tarvitsee hyvän varustuksen. Nykyaikainen kovaan käyttöön suunniteltu GoreTex-ajopuku lienee parhaita valintoja tämänkaltaiselle safarille. Se pitää vettä ja tuulta, irtovuori torjuu kylmyyttä ja iskusuojat strategisissa paikoissa ovat kivikoissa korvaamattomat. Tällainen voi olla esimerkiksi Rukan uusi R-Maxx, jota reissulla testattiin ja kehitettiin tositoimissa.

Lapin maisemiin kuuluvat porot. Ne eivät paljon lähestyvää moottoripyörää pelkää vaan saattavat jolkotella tukkipinon takaa suoraan eteen. Tänä vuonna reitin varrella liikkui runsaasti poroja ja kerran jarrutettiin hirviparinkin takia. Tien laitamia kannatti pitää silmällä ja porovaaran uhatessa takana tulijaa varoitettiin sarviveikoista nostamalla kytkinkäsi ylös ja vilauttamalla jarruvaloa. Vaikka vasa näyttikin juoksevan ensin poispäin, saattoi se yhtäkkiä kääntyä takaisin tien poikki toisella puolella kutsuvan emänsä perään. 

Allroad Tour 1999 KAIRI päättyi perjantaina 13. 8. Ylä-Kairilta ajeltiin aluksi vesisateessa Pelkosenniemen ja Posion kautta lähtöpaikkaan Suomussalmelle. Taakse jäi kuskista riippuen jopa 2000 km erikuntoisia maanteitä, metsä-autoteitä, polkuteitä ja traktoriuria. Iijoen ylitys Kellossa oli päivän kokemus, paikalla on Suomessa harvinaiseksi käyvä kapulalossi. Väsyneistä miehistä löytyi vielä sen verran voimia, että pyörät saatiin vaijerista kiskomalla vastarannalle. Väsymyksestä kertonee sekin, että eräs ylittäjä kaatoi pyöränsä lossin betonirampille.