Historiaa Suomen ehkä ensimmäisen endurosafarin tiimoilta ,
sekä siitä millainen matka oli "TUNTSA 98" omakohtaisesti koettuna.
 
 

Elokuussa 1997 oli muuten vuosisadan lämpimin elokuu. Tai ainakin melkein. No, ‘anyway’.

Pekka, Timo ja mie lähettiin kuiten enduro-reissulle Lappiin. Tarkemmin sanottuna Koillis-Lapin sorataivaaseen. Sillä sitä kait se todella on. Sallan ja Savukosken kuntien Koillis-osissa kyllä soratietä riittää. Joku on joskus laskeskellut, että alueella on yli 3 000 km:n metsäautotieverkosto. Joten sinne eturenkaat suunnattiin ja eiku menoks´.

Pekka ja Timo lähtivät jo perjantaina, ja mulla kun oli varvas murtunu, sitä piti vähän vielä teippailla ja antaa fysikaalista hoitoa. Niin minä starttasin lauantaina Suomussalmelta poikain perään. Aurinko paistoi vasten ja oli pirullista ajaa. Muistui mieleen isän opit "aamulla pohjoiseen ja illalla etelään, niin ei aurinko ajoa haittaa".

Lämmintä lähtiessä oli vielä pitkälti toistakymmentä astetta. Aurinko kuiten laskee elokuussa napapiirin läheisyydessä nopeasti. Ilta viilenee jo. Kuusamossa lisää poltinta ja baanalle. Kello lähestyi puoltayötä. Jätkät varmaan jo nukkuu - ajattelin. Pojat nimittäin ootteli minua Kelloselässä, joka on pieni kylä Sallasta n. 20 km pohjoiseen.

Ruka-tunturin kohdalla piti jo lisätä kampetta päälle - kävi käsiin kylmä. Matka jatkuu. Poroja tiellä 30-50 kpl. Taitaa kiima- eli rykimäaika lähestyä, kun ovat noin tokkaantuneet. Pientareelta ohi ja eteenpäin.

Rukalta jonkin matkaa pohjoiseen tulee kyltti, joka ohjaa Sallaan. Sinne kääntyy myös minun matkani. Puolen tunnin päästä saavutan Hautajärven kylän. Pieni Itä-Lapin taajama, jota partisaanit sota-aikana pöllyttivät surullisella tavalla. Katselin vasemmalle panssariesteisiin kait liian kauan, kun T-risteys ampui kohti liian kovalla vauhdilla. Jarrua, jarrua ja hups - takakiekko pyrkii rinnalle. Mitä hel... Tie on jäässä. Pakkasta sarvessa olevan mittarin mukaan -4⁰C. Huh. Enemmän tuuria kuin taitoa. Susna pysyy pystyssä ja etunen on kohti Sallaa. Pakkanen eli elokuun halla vaihtelee Hautajärvi - Salla välillä 0 - -5⁰C. Ei muita kulkijoita. Pätkä tietyötä ja sitten Sallan kirkonkylä klo 23.20 sunnuntaita vasten yöllä. Reipas ‘karvaralli’ käynnissä kylän raitilla.

Kas’ Äteritsiputeritsipuolilautatsibaarikin on vielä auki. Niin se on tuon baarin nimi äkkinäiselle outo. Mie onneksi sen jo tiesin, muuten ois ollu toiset ‘lipat’ lähellä nimeä ihmetellessä. Ajan läpi kylän. Kaikki älyllinen toiminta lakkaa heti. Prätkä - yöllä - pakkasessa - täällä jne. Se kait karvarallaajien mieltä kummastuttaa, pakkasta kun on.

Vielä parikyt’ kilsaa ja Kelloselkään, jossa Pekka ja Timppa jo oottelevat. Jälleennäkemisen riemuako? No, ainakin mun osalta. Pääsenhän vihdoin oikomaan koipia ja sisälle LÄMPIMÄÄN. Sunnuntai-aamu valkenee kuulaana ja kirkkaana pakkasyön jälkeen. Luonto on jotenkin puhdistanut turkkinsa. Väriä piisaa vaikkakin varsinainen ruska antaa vielä odottaa itseään.

Puuroa vatsaan, kahvit ja taipaleelle. On ihmeen lämmintä ja aurinko paistaa. Kotalan kylästä käännytään kohti Naruskaa ja Tuntsaa. Hiekkatiet alkaa. Hanaa... Naruskalle johtaa hyväkuntoinen, lähes tylsä soratie. Naruskan kylän jälkeen tie kapenee ja ehkä huononeekin hieman. Sehän enduro-kuskille sopii se. Naruskajärvelle leiri pystyyn. Huomenna on Tumman Tuntsan vuoro. Tuntsan, joka paloi 60-luvun alkupuolella tosi perusteellisesti. Oli suuret nokisavotat. Sinne siis. Huomenna.

Aamupala. "Katos ville pirua" mitähän se yläkerran Ukko meinaa. Ei pakkasta viime yönä. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämmintä on. No, meillehän se kyllä passaa. Matkaa Tuntsalle n. 90 km hiekkatietä, joka koko ajan huononee. Tunti. Toinen satulassa... tauko... Huh, hellettä ja pölyä. Varsinkin hännillä ajava Pekka on kuin Ulvova Mylläri. Ajopuvun väriä ei kannata arvuutella, jos ei sitä tietäisi.

Vihdoin Tuntsa! Ilma väreilee loppukesän lämmössä ja Hiipinä-tunturit Venäjän puolella sen kuin lumivaipassaan loistavat. Aistimme Tuntsan ja luonnon avaruuden siinä tauon aikana. Illaksi Naruskajärven leiriin ja saunaan. Päivän pölyt oli huuhdottu, sauna-oluet juotu. Juttu kääntyi päivän kokemuksiin ja ajonautintoon. Joku heitti ilmaan ajatuksen - entäpä jos ensi suvena enemmän pyöriä - huoltoauto - iso teltta jne. Ajatus jäi itämään.

Poispäin ajeltiin Tulppion - Kemihaaran - Savukosken - Kemijärven ja Posion kautta kypärä täynnä kokemuksia, elämyksiä, pölyä ja ajatuksia. Taustalla haave - ehkäpä ensi kesänä taas. Entäpä, jos suuremmalla porukalla.

Talvi - pitkä tuli, oli ja meni. Toukokuussa Pekka tuli "huonekaluksi" meille - lähes kolme viikkoa lomaa ja uusi 1100:n Bemari. Ajatusta Lapin Enduro-turneesta kehiteltiin. Saunottiin ja kirottiin kevään kylmyyttä ja lumisateita.

Käytiinpä n. 300 km:n tutustumislenkkikin lumen ja loskan seassa aina Posion rajoilla asti ja laitettiin ilmoitus lehteen Enduro-safarikokeilusta. Kuusi päivää pyörän selässä ei joka hemmolta onnistu. Tulenee sitä joku ´hullu´ mukaan - me kolme lähetään ainakin. Liekö suuruudenhulluutta, mutta internet asialle myös.

Oli siis toukokuu. Huoltoauton kuskikin oli jo alustavasti puhuttu ympäri. Käytiin autolla osa reitistä läpi. Kaltion Kalervo eli Kassu oli vielä kahden vaiheilla - lähteäkö Tenolle kalaan vai Enduro-reissulle huoltohommiin? Teno tieten kiinnosti miestä, vaan Koillis-Lappi vei vihdoin voiton. Saatiinpa kylkiäisinä matkalle mukaan mekaanikoksi Kimmo Karttimo ja ikivanha sekä tosi ruma "Nissan Urvan Bator", kuitenkin teknisesti hyvä, kuten herra itse asian ilmaisi. Reissu alkoi siis hahmottua ja palaset loksahdella kohdalleen. Turnee tehtäisiin ja huolto tulisi pelaamaan.

Ensi-ilmoittautuminen tapahtui netin kautta. A. Peltola oli surffaillu netissä ja keksiny meidän ilmoituksen. Alan lehtiä lukeneet ottivat yhteyttä. Alkoi kiireinen valmistelu. Tiedettiin olevamme jonkinasteisia alan pioneereja Suomessa. Se lämmitti mieltä ja riitti meille. Mitään osanottomaksua ei laitettu. Ajateltiin, jos artisti tulee mukaan, niin artisti maksaa omat kulunsa: ruuan, polttoaineet ja saunan. Se me luvattiin ja sen myös jokainen sai ja ihan omakustannushintaan ilman mitään Lapin lisiä.

Kokoontuminen oli elokuun alussa -98 Suomussalmen Shell-huoltamolla. Paikallinen yrittäjä sponsoroi reissua antamalla trailerin ja polttoainesäiliön veloituksetta käyttöömme. Munkkikahvit aamusella kuului myös tukiaisiin. Paikallislehti Ylä-Kainuun toimittajan haastattelujen jälkeen olimme valmiit koitokseen. Ensimmäinen päivä ja edessä liki 400 km metsäautotietä. Ja eiku menoks.

Reittimme polveili Suomussalmen, Taivalkosken, Posion ja Sallan kuntien alueella kohti ensietappia, Samperin-Savottaa Savukoskella. Harvinaista kyllä sateiselle kesälle -98 - aurinko paistoi nyt motoristin lasiin varsin voimallisesti ajaessamme Posiolla. Livojärven luonnonkauniilla järvikannaksella kahviteltiin ja levättiin - olihan 200 km sorabaanaa takanapäin. Porukka alkoi hitsaantua yhteen ja huumorikin sai sijansa. Posiolla lisää löböä tankkiin ja tosi hommiin. Ensimmäinen Enduro-baana löytyi Suommu-tunturin takaa Räisälästä. Parikytkilsaa soraa-rapaa-kuraa ja tietysti POROJA. Onneksi älysivät väistää meitä. Suommu-tunturilla n. 10 min tauko nurtsilla löhöillen ja subaa repien. Sitten ajo jatkui Kursun kautta kohti Savukoskea. Varvikko - Vitikko -nimisiä kylttejä. Pahkakumpu ja puhelias paikallinen pikkupoika. Kyseli kaikenlaista ja me samoin. Onko siskoa? On. Hyvänkin näkönen? Joku heittää. Ei - kuulemma sellanen finninaama. Nuorimies lähettää seitsemän pyörän plutoonan matkaan hienosti komennolla: "Hyvät herrat, käynnistäkää koneet 1, 2, 3, aja." Juoksee mukana ja vilkuttaa pyöräletkalle. Poika on persoona, luonnonlapsi - ajattelen.

Ahvenselän ja Kumnitsoivan (=pieni, 364 m korkea tunturi) tienoilla alkaa taivas tummeta ja on vielä 30 km ekaan yöpaikkaan. Välillä on tosi huonoa tietä, sillä sortunut siltarumpu pistää jarrut koetukselle. Selvittiin kuitenkin naarmuitta. "Utsjoen" ja Kemijoen risteyksessä alkaa vettä sataa kaatamalla - matkaa jäljellä kymppi. Kastutaan. No, ei se haittaa, sillä perillä Samperin Savotassa odottaa iso, lämmin teltta ja sauna.

Eka päivä on pulkassa ja saunaan.... sadekkin hellittää. Teltan lämpimässä kertaillaan päivän booreja ja manaillaan poroja. Teltta on niin iso, että parikymmentä sälliä mahtuisi ihan hyvin yöpymään. Eipä tiennyt ‘respan’ tyttö, millaiselle beduiiniteltalle paikan möi. Ois nimittäin voinu hinta kohota nelinkertaiseksi - semmonen hotelli meillä oli.

Päivä oli ihan kiva. 380 km takana ja asfaltilla ei juuri tarttennu persettään puuduttaa. Tosin ei nuo sorapätkät mitään tosi EK:ta olleet, mutta olihan vaihtelua, eikä kukaan muu porukasta ko mie olleet niitä aiemmin ajellu. Hyvin nukutun yön jälkeen aamupalalle. Kassu oli jo puurot keittäny, kun porukka konkoili "tulille". Kaurapuuroa sisuksiin, teltta kasaan ja kaminan nuohous. Heti kun huoltoautot saatiin pakattua, oli plutoona valmis uusiin koitoksiin. Tarkoituksena oli ajaa noin 200-250 km. Oli maanantai ja viimeinen mahdollisuus hoidella raha-asiat kuntoon. Kässiä pitää aina olla mukana. Osa porukasta keskusteli neiti pankkiautomaatin kanssa muiden odotellessa. Aurinkokin paistoi Savukosken pieneen taajamaan, kun lähdemme työntelemään kohti Martin kylää, johon olemme sopineet Kassun ja Kimmon kanssa treffit. Martissa tankataan pyörät trailerilla olevasta säiliöstä sekä sovitaan, minne Kassu ja Kimmo pystyttävät leirin, sillä tiemme eroavat lopuksi päivää. Tankkaus oli hoidettu niin, että mukana kulkeva bensa oli Shell-Suomussalmen ja jokainen merkkasi tankkaamansa litrat vihkoon ja hoiti maksun Jarille (Martikainen) retken päätyttyä. Hieno homma. Ei tarvinnut pennejä läträtä pitkin matkaa, vaan saattoi keskittyä olennaiseen - AJAMISEEN. Huollolle toivotettiin turvallista matkaa ja eturenkaat kohti Kairijokea. (Kairiweriä). Vaihtelevaa metsäautotietä edessä, matka joutui. Käärme. Kyitäkin on näin pohjoisessa. Joku oli ajanut autolla matelijan yli.

Kairijoella juodaan kahvit ja pistetään kortit kotiin terveisiksi ja suunnataan kohti Lokan kylää ja tekoaltaan eteläpäätä. Aletaan olla niin sanotusti varsinaisella toiminta-alueella. Lokan mahtava tekoallas velloo vaahtopäinä. Nattasen tunturit näkyvät vastarannalla. Ovat juuri nimensä veroiset, niinkuin naisen rinnat. Tauon jälkeen jatkamme kohti pohjoista ja Pihtijokea. Tie puikkoilee kahden kunnan alueella, Sodankylän ja Savukosken erämaissa. Pihtijoen rantatiellä on sitten jo totiset paikat. Kura ja rapa lentää. Pyöriä työnnetään ja hiki virtaa. Tätä hauskaa tänne tultiin hakemaankin. Jyrki saa Bemarin kurasuihkun päällensä ja kiittelee kauhian paljon. Alkaahan se Naantalin miehen pyörä saada tulikasteensa - kuski samoin. Parakkaojan silta on sortunut, joten yli ei päästä. Harmi, sillä nyt täytyy poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta. No, vaihtoehtoja kyllä piisaa. Läpi liejukon takaisin paremmalle tielle ja Muotkattiaavan eteläpuoleiselle uralle. Tosi mahtava pätkä löytyy täältäkin. Hieno hiesu lentää ja päätän kokeilla. Suitsan potkuja tosissani. Sora lentää ja artisti nauttii. Tykitän hullunlailla. Kaikki irti koneesta. Tiukka vasen ja voi helv... tie on veden vallassa. Käännös jarrulla ja kapula kaakkoon, muuta ei ollut tehtävissä. Pyörä ampaisee keula pystyssä rapakon yli. Syvä, hiton syvä ajoboori, sillä silta oli sortunut. Suitsa yskähtää, ei kuitenkaan sammu ja yli ollaan. Olipahan mahtilipat lähellä. Yritän varottaa takanatulijaa, vaan enpä ehdi ja ‘Savi-Marko’ lennättää vettä. Yli kuitenkin ehjänä, samoin siitä työntää koko porukka. Niinpä niin. Hulluja ja humalaisiahan se luojakin varjelee. Selvinpäin kun ollaan, niin vaihtoehdot ovat vähissä - hulluja siis.

Puolen tunnin päästä onkin sitten taas edessä vesistön ylitys. Muotkajoen latvoilla kapea mutta syvä puro ja sortunu silta. Ajamalla hankala, jopa mahdoton ylittää. Vierestä viedään. Äijät apuun, käsiä pyörään kiinni, kura lentää ja yli tullaan. Hiki valuu. Joku kurkkii Twinin alle ja ihailee pyörän kuraisuutta. Jängällä isoja herkullisia hilloja, joita syödään pahimpaan nälkään, sillä onhan jo iltapäivä pitkällä ja aamupalasta aikaa pitkä tovi. Tie paranee, joten päätetään käydä Niekkatunturissa maisemia ihailemassa. Keli ei ole ihan paras mahdollinen, mutta näkyy sentään Korvatunturi ja Saariselät - eikä sada vettä. Niekasta ajetaan Ruuvaojalle, josta päästään Kemijoen yli sen itäpuolelle. Lattunassa on Samperin patsas. En jaksa enään pysähtyä, vaan tykitän keulilla eteenpäin. Kyllä pojat osaa ajaa ja perässä pysyvät. Viimeisiä pöly haittaa jo siinä määrin, että jättävät hajurakoa. Kuttusojalta tie kapenee ja maa-aines muuttuu taas. On pehmeätä hiekkaa alla. Piruko se minuun iski, en tiiä. Kaikki peliin ja konemestarille käsky "täysillä eteen". Ohuessa männikössä syöksyn Kemijoen rantatietä eteenpäin. Kaasukahva tuntuu olevan vähän löysä, täytyypä kiriä ruuvit tauolla. Hyppyristä ilmaan ja silloin näen huoltoauton vasemmalla. Servot pohjaan. Etujarru ei irrota. Pyörä linkkuun ja artisti lentää. Lipat. Kypärän sisällä on hiekkaa enemmän, kun tiellä. Kassu - pojat, nostakaa pyörä! Kokeilen heti konetta, joka lähtee hyvin käyntiin. Luutkin on vissiin ehjät. Selvisin vähällä. Peili irti sekä oikea takavilkku palasina, etujarrukahva vääntyny, jokunen naarmu rystereissä ja lampun sivussa, jes. Hulluja Luoja suojelee. Syömään ja tauolle. Mukava päivä takana - on koettu kaikenlaista. Ja jos lipat piti ottaa, niin ne kyllä otettiin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Rannetta särkee, mutta Burana auttaa. Syömään Kassun tekemää hiton hyvää makkarasoppaa. Huomenna on kolmas ajopäivä.

Kolmas päivä valkeni pilvipoutaisena. Aurinkokin näytteli itseään. Kemijoki soljui leirin alapuolella ja aamupesuun on tarjolla viileätä jokivettä vähintäänkin riittävästi. Saahan joki vetensä kolmesta eri alkuhaarasta ja on näin ollen tällä kohtaa jo ylitsekahlaamaton virta. Aamutoimet hoituu jo rutiinilla. Syödään taas mainio aamupala kenttäolosuhteissa. Valtava telttakin taittuu kokoon lähes sotilasmalliin. Autot lastataan ja pyörät tankataan, sillä huolto ajelee jälleen eri teitä. Edessämme on autolla läpiajamaton Kemijoen rantatie, joka on aikanaan tehty Kemihaaran vartion huoltotieksi. Ilman ojia tai erikseen ajettuja pintamaita oleva, lähes olematon kärrytie, joka seurailee mutkittelevaa jokea kanervanummien läpi kohti Kemihaaran eräkeskusta ja UKK-kansallispuiston eteläreunaa.

Tie on ollut autolla ajettavissa, vaan eipä ole enää. Me ei tosin revitty tiepahaista perunavaoille, vaan läpiajon estää Uuraojan silta, joka on kevättulvien paineessa antanut periksi ja siirtynyt sijansa sivuun. Paniikkijarrutusten jälkeen, kun pulssi on laskenut alle 160:n ja alkaa taas älyllinenkin kapasiteetti toimia. Otamme lihasvoiman avuksi ja yhteispelillä rahtaamme pyörät, siltaa hyväksi käyttäen, puropahasen yli. Ajamaton paikka, jos yksin oltiin, vaan onneksi kanssamotoristiin voi aina luottaa. Pytyt kuumiksi ja baanalle vaan. Tiukkoja mutkia, lähes 90 º:een kurveja löytyy loppupätkältä. Viimeisenä ajava saa aistia mahtavia - oho - hups -tilanteita jarrutus- ja kiihdytysjälkineen. Yksimukisten harvat potkasut näkyvät mutkan jälkeen selvinä kuopaisuina pehmeässä hiekassa. Eipä tartte risteyksissä olla opasteita, näkee kyllä helposti, mihin suuntaan "paksut Endurot" ovat menneet.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Kemijoen rantatiekin. Saavumme Eräkeskukseen. Lukuisat koirat ottavat meidät haukullaan vastaan. Niin on kuin kotiin menisi, joku tuumaa ja nauraa päälle. Juodaan kahvit. Harmi, ettei Ripaojan Esko ole itse paikalla. Lääkäri, persoona ja ‘erämaahotellin’ pomo on mennyt asioilleen maalikyliin.

Taukoillaan pihanurmella ja katsellaan Kemijoen kolmea alkuhaaraa. Kalojakin näkyy sillan alusen varjoissa. Ajamme kohti Tulppion Tiskoa ja tummaa tuntsaa. Tanssivan virran suuntaisesti kääntyy etupyörä. Tulppiossa hämmästellään veturia, jollaisilla ennen sotia on ajettu puita näistä kairoista etelän sahoille ja tehtaille. Pitkä on puun matka maailmalle aikoinaan ollut ja monivaiheinenkin. Soklin kaivoksen maastot kummaksuttaa ja ihastuttaakin. Outoa on kivikkoisen maiseman vastapainoksi nähdä koivikkoa ja katajavuotsoa silmänkantamattomiin. Liekkö Pohjois-Irlannin nummet tällaisia, mene ja tiedä. Pitänee joku kesä käydä katsomassa.

Soklin jälkeen ajellaan tylsiä suoria teitä kohti Naruskaa ja kaukaisinta tavoitetta tällä retkellä. Tuntsa ja mittaamattomat paloaukeat odottavat "ottajaansa". Kolmas yö vietetään Naruskajärven rannalla. Parasta lienee sauna päivän päätteeksi. Päivä sinänsä oli onnistunut. Mukaan mahtuu hieman historiaa, eikä taivaalta tullut vettä ja aurinkokin näyttäytyi. Matkaa kertyi parisataa kilsaa ja kaikki siitä hiekalla. Ilta kului saunoen ja nuotiolla istuen. Pyörät toimivat moitteitta ja niinpä huoltomiestä ei juuri tarvinnu iltasella häiritä. Ei edes yhtä rengasrikkoa saatu aikaiseksi. Eipä sillä, että mitään ikävyyksiä olisi kaivattukaan. Tännehän oli lähdetty nauttimaan ja viihtymään.

Aamutoimet Naruskalla hoituivat jo rutiinilla. Leiri kokoon ja taipaleelle kohti ääreviä olosuhteita. Leiri siirtyy viimeiseen etappiinsa, jossa ollaan kaksi yötä Tuntsajoen tanssivan virran rannalla. Tuntsan tunturierämaa on äärevien olosuhteidensa vuoksi näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Tuntsan erämaalla on ollut kova kohtalo vuosisataisessa lähihistoriassa. Osa siitä jouduttiin luovuttamaan Venäjälle sodan loputtua, jolloin erämaa pieneni Suomen puolella oleellisesti. Sitten vuonna 1960 raivosi Pohjois-Euroopan tuhoisin matsäpalo Tuntsan kairassa polttaen yksin Suomen puoleista maastoa ja metsää liki 20 000 hentaaria. Lisäksi Venäjän puolella riehuneet palot polttivat siellä tehdyn arvion mukaan n. 100 000 ha. Palot saivat alkunsa salamasta, joka iski tunturiin sytyttäen kuivan maan ja metsän. Paloaukeat hakattiin 1965-1975 välisenä aikana. Tuntsalla oli v. 1965 Euroopan suurin yhtenäinen metsäsavotta. "Nokisavotassa" oli parhaillaan töissä yli 1000 miestä. Savotan peruja on alueen laaja metsäautotieverkosto. Erinäisiä ajouria on tietämäni mukaan kolmisen tuhatta kilometriä.

Suuntasimme ‘enskamme’ kohti tunturierämaata. Alueen joet laskevat vetensä kolmeen eri mereen. Korkein tunturi on Sorsatunturi (629 m). Tuntsajoen laakso on taasen seudun alavinta. Alin kohta on vain 260 m merenpinnasta. Pyörän selässä ei juuri tunne moisia korkeuseroja. Varsinkaan, kun prätkä ei ole kuormattu. Tulee tunne, että ajetaan lähes tasaisella maalla, vaikka ympärillä on mahtavat maisemat. Maaston avaruus ja puuston mataluuskin vähän hämää kuskin silmää. Koko reissun aikana ei montakaan ajoneuvoa tullut vastaan. Erämaa on hiljainen. Vain Enduro-letkan ukkosta muistuttava jyly rikkoo sen rauhaa ohimenevästi. Paputunturi ja rajavyöhykkeen takaraja saavutetaan vihdoin iltapäivän autereessa. Koko Venäjänpuoleinen, palanut laakso levittäytyy ylhäältä katsoen lähes jalkatappiemme alle. Olemme vihdoin päätepisteessä, koillisimmassa kolkassa matkaamme.

Hiipinätunturin rinteellä olevat lumipälvet näkyvät juuri ja juuri "leikkikalukiikarillani". Päätän ensi vuonna ottaanmukaan kunnon kiikarin, jotta voidaan ihailla maisemia. Tosin ilmakaan ei ole oikein selkeä. Pilvet roikkuvat alhaalla ja vesikuurojakin näyttää tulevan naapurimaan puolella. Viereisen Sauoivan huippukin (614 m) on tyystin pilvien verhoama. Rajavyöhykelupia kun ei ole niin vyöhykkeelle ei tietenkään päästä. Niinpä pyörät ympäri ja Tuntsajoen laaksoon leiriä pystyttämään, jonne matkaa n. 40 km. Ajoa tälle päivälle ei hirmuisesti kerry, ehkä noin 160 km. Tosin tiestön kunto oli paikoin niin heikko ja kivikkoinen, että aikaa meni mutkineen ja taukoineen lähes koko päivä. Leiripaikka osoittautuu ihanteelliseksi. Metsähallituksen rakentama laavu jokivarressa Tuntsanpirtiltä pari kilometriä rajalle päin vievän tien varressa. On jäljistä päätellen ollut kalamiesten suosiossa. Autolla pääsee ihan laavun viereen, joten tavaroita ei tarvitse roudailla kauas ajoneuvoista. Kassu aloittaa kokin hommat ja muilla riittää työsarkaa "lääkintäteltan" pystytyksessä. Tanner on pirun kova. Näkyypi olleen aikoinaan savottakämppä samassa jokimutkassa, joten lienee silloin jo aloitettu kivikkokankaan tiivistäminen tukkijätkien toimesta. Vihdoin kuitenkin saadaan teltan tukikepit ja narujen kiinnitysvaajat taottua kivikovaan tantereeseen. Kaminaan vielä tulet ja koti on valmis.

Illaksi käyn tilaamassa Tuntsan pubilta saunan. Sillä reissua suunniteltaessa oli lähtökohtana sauna lähes joka illalle. Tosin tuosta suunnitelmasta luovuttiin parina iltana lähinnä ilmojen haltijan suosiessa safariamme. Tuntsan sauna oli miellyttävä kokemus. Löylyt oli makoisat. Vesi joessa vaan niin pirun kylmää, että uimatta jäi jopa P. Salovaaralla, joka sentään Naruskajärvessä moisen manööverin suoritti. Iho saunapuhtaana sekä vatsa täynnä Kassun tekemää lihasoppaa vietettiin hämyinen ilta Tanssivan tuntsan rannalla, kosken kohistessa taustalla. Iltapalaksi oli vielä muurinpohjalettuja ja olutta.

Liekö lettujen ansiota, mene ja tiedä, mutta seuraavana aamuna kaikki nukkuivat tosi pitkään. Toisaalta tämä viides päivä oli jo ennakkoon päätetty viettää varsin verkkaisesti. Pääsääntöisesti vain oleillen. Pakollista siirtymätaivaltakaan kun ei ollut, vaan tuota kosken huminaa kuunneltaisiin vielä huomiseen. Peltolan Ape, joka oli manannut ja tuskaillut koko alkutaipaleen kameransa toimintaa tai paremminkin toimimattomuutta, pakkasi reppunsa ja häipyi joen taakse lähitunturiin ottamaan niinsanotusti mittaa erämaan äärevyydestä. Kumpi lie voiton vienyt, vaan melko myöhään iltasella poika leiriin palaili. Mekaanikon leipätyö kutsui ja niinpä Kimmo Karttimo starttasi päivän päälle kohti Suomussalmea ja edelleen pääkaupunkiseutua. Jättäen näin ollen meidät ‘oman onnemme nojaan’. Neljä osakasta jäi muuten vaan päiväksi kuuntelemaan kosken kohinaa. Salovaaran Pasi ja allekirjoittanut polkaisivat pyörät tulille ja takaisin kohti eilisiä tienpäitä, tunturiylänköjä ja Papuoivaa, josta toivoimme näkevämme Venäjän puoleiset mahtavat tunturit. Vaelsimmekin Sauoivanmurustalla päivän mittaan muutaman tunnin lenkin. Mutta samanlaisen "upeton" peitossa lepäsi rajantakainen maisema, kuin edellisenäkin päivänä. Jänesvittikoiden kohdalla pyörien ääntä säikähti iso ukkometso, joka liiteli tien yli aivan edestämme. Illaksi palailtiin perusleiriin. Itsekseni mietin, että kylläpä ruumiillinen liikunta teki välillä hyvää monen päivän pyörällä ajon päälle.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös kuudenpäivän Enduro-safari (Tuntsa -98). Aamupalaksi eilistä makkarakeittoa. Joku herroista piti moista ruokavalintaa ehkä hieman raskaana. Mutta mitään ei heitetä hukkaan - lienee ollut mainion kokkimme motto, sillä ruokailukustannukset olivat moiselta reissulta mielestäni vähintäänkin kohtuulliset.

Leiri traileriin, menovettä tankkeihin ja taipaleelle. Taakse jäi Tuntsa, Naruska, Kotala, Salla, Kuusamo ja illaksi Suomussalmelle. 360 km ja aika uskollisesti pääteitä vältellen. Viimeisen päivän kohokohta lienee ollut Sallan kirkonkylän läpiajo. Siellä ihmisiä oli tien varrella, kuin pipoa konsanaan. Tuntui mahtavalta ajaa sellaisen "ihmispaljouden" keskellä läpi pienen kirkonkylän. Eiväthän sallalaiset juuri meitä varten olleet kadun varteen kokoontuneet - sekin asia meille selvisi. Suoritettiin vaan sellainen kenraaliharjoitus sotilaspoliiseille ja muille viskaaleille. Sillä meidän mentyä ohi, kadut varmasti suljettiin liikenteeltä ja Lapin Rajavartioston alokkaat suorittivat varsinaisen manööverin eli ohimarssin. Rajavartioston alokkaat olivat juuri vannoneet sotilasvalansa ja saaneet rajajääkärin arvon. Ajoitus ei olisi voinut paremmin meille sopia ja näkiväthän sallalaisetkin komean Enduro-safarin lähes kokonaisuudessaan. Puuttui vain yksi pyörä ja huoltoauto, Nissan Urvan Bator, jotka jo aiemmin olivat työesteiden takia meidän miellyttävän seuramme joutuneet jättämään. Päivän aikana katseltiin vielä maisemia Sallan Pyhätunturin laelta, jonne johtaa mutkitteleva ja varsin jyrkkä huoltotie. Peltolan Apen Twini löi sutia, niin että mieheltä meinas jäädä tunturinlaki näkemättä. Sata kilsaa myöhemmin oltiinkin jo Rukan huipulla ja maisemat mitä hulppeimmat. Kuusamossa otettiin vähän hiukapalaa eli tankattiin kuskit ja Murtovaaran kautta ajeltiin Hossaan. Jatkonsalmen mutkitteleva tienpätkä sai kaikilta kuskeilta ansaitsemansa kiitokset. Harmi, että kello oli jo niin paljon, että Hossan hienoihin maisemiin voitiin tutustua vain pikimmiten, sillä matkaa "maaliin" Suomussalmen Shellille oli vielä reilut sata kilsaa. Sadekkin meitä saatteli vielä retkemme loppuosalla. Kuuden päivän aikana oli jo toinen sadekuuro niskassamme.

Yhtäkaikki ja yhteenveto. Polttoaineet maksettiin ja majoitukseen. Kuusi yhteistä ajopäivää takana. Kilometrejä vähän kuskista riippuen 1300 - 1600 plus siirtymiset Suomussalmelle. Porukasta aisti väsymyksen ja luulen, vai kuvittelinko vain, myös tyytyväisyyden. Reissu onnistui hyvin. Huolto ja pyörät pelasi loistavasti. Solmittiin uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea oli tehty jotain sellaista, mitä Suomessa ei liene ennen Enduro-kalustolla tehty - eräänlainen kokoontumisajoretki, 6 päivää ja silleen.

Tätä kirjaillessa on jo lumi maassa ja pyörä talviteloilla. Vaan odotan innolla elokuuta -99 ja sen toista viikkoa. Sillä silloin, jos luoja suo ja viskaalit sallii eli meikäpojassa henki pihisee. Järjestetään ALLROAD-TOUR 99 Kairi. Ajetaan eri reittiä, vaan Tuntsa - Tanssiva virta pitää nähdä ja kokea nimenomaan Enduron selästä.Kiitokseni osallistujille ja eritoten erinomaisesti toimineelle huollolle, Kalervo Kaltiolle ja Kimmo Karttimolle. Kesällä -99 tavataan.
 
 

Suomussalmella 20.12.1998

Kimmo Neuvonen